Olli Lindholm
Olli Ilari Lindholm (s. 19. maaliskuuta 1964) on ollut Yö-yhtyeen laulaja Yön perustamisesta, vuodesta 1981, lähtien sekä ajoittain kitaristina. Hän on ainoa Yön alkuperäisjäsenistä, joka vielä kuuluu yhtyeeseen.
1980-luvulla Olli Lindholm lauloi ja soitti kitaraa Appendix-yhtyeessä. Hänet tunnetaan vieläkin porilaisena, vaikka hän muutti Tampereelle syksyllä 1986. Vuonna 2000 hän julkaisi ensimmäisen ja viimeisimmän sooloalbuminsa nimeltään Voima. Hän on myös toisena laulajana Nuoret Vihaiset Miehet -yhtyeen kappaleessa Patasydän (Jääkiekkojoukkue Porin Ässien kannatuslaulu).
Lindholmilla on kaksi kouluikäistä lasta ja hän on naimisissa. Hän on nykyisin absolutisti. Olli on toiminut myös taksikuskina ja siivousfirmassa työnjohtajana.
Lindholm voitti iskelmä-Finlandia palkinnon vuonna 2008, hän oli myös yleisöäänestyksen suursuosikki.
Teokset
- Ilpo Rantasen kanssa vuonna 2003 kirjoitettu Yhden Yön tarina -elämäkertakirja. ISBN 951-0-28233-2, WSOY.
- Voima-levy vuodelta 2000. POKOCD 231, Poko Rekords.